Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK


Hengen puhetta = Kuulla Jumalan ääni :


Kirjoittanut:
Larry Randolph ja
lisätyt omat todistukset: es


Rick Joynerin sihteerin luvalla
otteita kirjasta ja liitteitä omasta
elämästäni !!!


Suomentanut:
es


Hengelliset KORVAT ja SILMÄT =

Ilm 2:11a
Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Ongelma Jumalan kuulemisessa on se, että Hän ei ole ihmisen
muodossa. Hän on monidimensiooninen Henki, joka kommunikoi
tuhansilla eri tavoilla ja eri aaltopituuksilla. Hän ei ajattele
kuin ihminen, käyttäydy kuin ihminen tai puhu kuin ihminen.
Hänen pääkielensä ei ole Englanti, tai edes Suomi.

I Moos 3:8a
Ja he kuuluvat kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä.

Ap 2:2
Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta niinkuin olisi käynyt väkevä
tuulispää ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.

Mooses kohtasi Herran palavassa pensaassa ja myöhemmin
kuuli Hänen äänensä ukkosen ja salaman kautta Siinain vuorella.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Olen lapsena kuullut ukkosen äänen keskellä talvea, joka sillä hetkellä kertoi meidän perheessä tapahtuvasta suuresta tragediasta. Tämän äänen jälkeen rakkain mummuni lähti taivaan kotiin.

Profeetta Elijah ja Elisah näkivät Kaikkivaltiaan tulisissa
vaunuissa.

Kuningas Daavid kuuli Jumalan Hengen liikkuvan balsamipuiden
latvoissa.

Ilmestyskirjassa Johannes kuuli Herran äänen kuin paljojen vetten pauhina.

Jumala puhuu sen kautta, mitä Hän itse on luonut. Siihen
kuuluu: maailma, tähdet, planeetat, eläinkunta, kasviskunta, sekä muut luonnon elementit.

Kerran Herra puhui AASIN suulla.

Me ihmiset olemme jokainen täydellisesti erilaisia.

Jokaisen persoona ja tunteet ja muut luonteenpiirteet, sekä hengellisyys ovat täysin erilaisia.

Se, mikä on Hengen puhetta toiselle, ei välttämättä ole sitä taas
toiselle.

Samalla tavalla kun me olemme rajanneet kuulla Jumalan puhuvan oman kielemme kautta, kuin ihminen puhuisi, niin olemme myöskin rajanneet kuulla Häntä vain kuulomme kautta.

Jumalan puhe ei ole rajattu sanoihin. Samoin ei myöskään kuuleminen ole rajattu kuuloon.

Koko luomakunta on YKSI SUURI ÄÄNI.

Samoin mieli, sielu ja ihmisen henki voivat ottaa vastaan informaatiota myöskin fyysisten tunteiden kautta.

Mitä ihmisen korva ja silmä ottaa vastaan, niin ihmisen mieli ottaa ja kommunikoi tämän ihmisen hengelle.

Sama totuus pätee maistamiseen, haistamiseen ja koskettamiseen.

Uskovat voivat kuulla Jumalaa 5 fyysisen aistinsa kautta.

Hän kommunikoi SISÄISEN ÄÄNEN, INSPIROIVAN ÄÄNEN,
VAIKUTELMAN, UNIEN, NÄKYJEN, TRANSSIN ja muiden Hengen metodien kautta.

Varoituksen sana =

Mikä tahansa manifestaatio, jossa ei ole Pyhän Hengen todistusta mukana, täytyy ehdottomasti hyljätä.

Se, että me emme näe taikka kuule Hengen maailmaan, ei tarkoita sitä, etteikö Jumala puhuisi. Samoinkuin sokea tai kuuro henkilö eivät kuule eivätkä näe, mutta silti fyysinen maailma on olemassa. Totuus on, että Jumala jatkuvasti lähettää informaatiota jokaiselle aaltopituudelle ja taajuudelle, joka on tunnettu tässä maailmassa.

JUMALALLINEN KOHTAAMINEN =

Että meillä olisi laillinen oikeus tähän hengen maailmaan, meidän tulee mennä OVEN läpi, joka on Jeesus Kristus.

Herra sanoi kerran eräälle miehelle =

Olen antanut sinulle käteni, että voit näyttää sydämeni. Koska en ole enää näkyvänä tässä fyysisessä maailmassa, sinun tulee olla Minun käteni jatkot. Käytä käsiäsi parantamaan, lohduttamaan vahvistamaan, rohkaisemaan ja halaamaan ihmisiä. Ole lempeä, älä koskaan lyö, työnnä tai tyrkkää ketään ihmistä käsilläsi, äläkä käytä koskaan käsiäsi minkäänlaiseen ahneuteen. Aina muista, että kätesi ovat tehty vapauttamaan ja antamaan. Ne (kädet) ovat jumalallisen rakkauden ja parantamisen instrumentit ja kun menet koskettamaan muita ihmisiä, tulee olemaan kertoja, kun kätesi olisivat KIRJAIMELLISESTI MINUN käteni.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Tämä ei ollut varsinaisesti minun kokemukseni, mutta tämä tapahtui meidän kotikokouksessamme. Kotonani oli silloin Kanadasta Trudy ja kun hän rukoili ihmisten puolesta, niin samassa huoneessa meitä oli silloin kaksi ihmistä, jotka kokivat tämän seuraavan asain. Hänen kätensä ja koko olemuksensa
muuttui. Hänessä oli Kristus ja Kristus kosketti meitä. Olin aivan varma, jos avaan silmäni, niin edessäni seisoo Jeesus Kristus,
koska Hengessäni näin kuvan Hänestä. Mutta kun avasi
silmäni, edessäni seisoikin Trudy.

-Olin ollut juuri Jeesuksen haudalla ja olimme menossa Arabialaiselle basaarille. Yht äkkiä joku laski kätensä olkapäälleni erittäin tukevasti. Katsoin juutalaista ystävääni ja kysyin häneltä, että miksi hän niin teki? Hän sanoi, ettei ollut koskettanut minua. Joten enkeli oli tullut koskettamaan ja siunaamaan minut ennenkuin meni tälle basaarille. Ehkä muuten minulle olisi voinut tapahtua jotakin.

On mahdollista, että Herra käy luonasi, mutta sinä et sillä kertaa Häntä tunne. Tunteminen voi tulla vasta kuukausien taikka vuosien jälkeen.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Kun olin juuri tulossa uskoon, niin asuin silloin Ruotsin Kalmarissa ja huoneessa, jossa juuri silloin olin, tuli yht äkkiä
yliluonnollinen valo paikalle. Kristus koko kirkkaudessaan oli
läsnä. Peitin silmäni käsilläni, koska en voinut katsoa sitä
kirkkautta ja valuin automaattisesti lattialle polvilleni ja aloin
rukoilemaan syntejäni anteeksi. Itkin kauan aikaa, niin, että
eteeni muodostui suuri lammikko. Hän myöskin tässä tilanteessa vapautti minut sekunnin murto-osassa tupakasta.

-Toisen kerran näin Herran Billye Grahamin kokouksessa hänen
ja Kalevi Lehtisen takana.

-Kolmannen kerran Herra ilmestyi minulle mitä eriskummallisemmassa paikassa, nimittäin metrossa, jossa oli sillä hetkellä paljon ihmisiä. Oli kuin aika olisi pysähtynyt
ehkä 1-2 minuutiksi ja Hän kehoitti minua seuraamaan KOKONAAN HÄNTÄ. Siinä istuessani, kun aika taas palasi
takaisin, tajusin, mitä tarkoittaa koko hinnan maksaminen. Hinta
on ihan kaikki !!!

ENKELIT =

Enkeli sanoi eräälle miehelle: Nöyryytä itsesi Jumalan edessä! Laita pääsi alas ja pidä matalaa profiilia. Päitä tulee putoamaan, koska minulle on annettu tehtävä alentaa jokainen ihminen, joka on ylpistynyt palvelutyössä.

Enkelit voivat ilmestyä ihmisen hahmossa. He näyttävät ihmisiltä, puhuvat kuin ihmiset ja useasti ottavat jopa ystävän taikka tuntemattoman ihmisen muodon ilmestyessään.

Enkelit voivat ilmestyä niin miehen kuin naisenkin muodossa. Silti taivaassa enkeleillä ei ole sukupuolta.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Minulla oli kotonani taaksin ulkolainen vieras ja hän kertoi minulle, miten olin tullut yöllä hänen huoneeseensa ja sanonut:
"Katso näitä kirkkauden enkeleitä!" Minä itse en muista tätä
tehneeni. Herra oli ottanut muistikuvat tästä tapahtumasta kokonaan minulta pois. Mutta tarvitsin kuulla tämän, koska olin juuri silloin menossa erittäin vaikeaan kokeeseen sairaalaan.

-Olimme Venäjällä ja palaamassa Suomeen, kun yht äkkiä
näin enkelin, joka näytti, että tiessä oli mutka matkassa.
Aloin rukoilemaan kielillä ja rukoilin tarkkaan koko matkan takaisin Suomen rajalle asti, jota ennen näin hengessä, miten tie asettui taasen suoraksi. Venäjän ja Suomen rajalla kävi ilmi, että yhden matkalla olijan passi oli vanhentunut. Mutta rukouksen
kautta ja sen avulla me pääsimme nopeasti tullista.

-Kansas Cityssä näin suuren enkelin korkealla salissa, jossa
tämä enkeli avasi minulle taivaan ovea.

-Kotonani yhden kokouksen jälkeen, eräs Saksalainen mies tuli luokseni ja sanoi: "Tämä on ihmeellisin paikka, missä olen
koskaan ollut, täällä tulee ja menee enkeleitä jatkuvasti ja sinulla on olohuoneessasi ikkuna auki suoraan taivaaseen.

-Olin vanhimman tyttäreni Kirsin kotona Hämeenlinnassa viettämässä lomaani. Lähdin yksi aamu, kun ihmiset vielä
nukkuivat kulkemaan Aulangolle metsään, koska halusin löytää
Joutsenlammelle. Kävelin pimeässä ja juttelin taivaan Isän
kanssa. Kun Joutsenlampea ei alkanut näkymään, niin sanoin
Herralle, että tuo tuolla on merkki, jos siihen mennessä ei
lampea näy, niin sitten käännyn takaisin. Tulin merkin kohdalle,
eikä lampea näkynyt missään. Yht äkkiä pimeydestä kaartaa
auto keskellä tätä metsää ja minä hyppään sen auton eteen.
Normaalisti juoksisin karkuun ja lujaa. Mutta tässä oli rauha
mukana. Edessä istui kaksi miestä ja katsoin heidän silmiään,
ja ne olivat hyvin erikoisen näköiset. Kauniit. Kyselin sitten heiltä tietä Joutsenlammelle ja yksi heistä neuvoi, että "kulje tästä 200
metriä tuohon suuntaan, niin siellä tämä lampi on. Hän jatkoi,
että kannattaa mennä sinne, koska se on erittäin kaunis paikka."
Kiittelin heitä kovasti ja hyvästelin heidät. Kun he lähtivät, niin
yksi heistä huusi perääni: "Me emme ole täältä!" Nämä sanat
alkoivat hakkaamaa hengessäni, kunnes tajusin, mitä oli
tapahtunut. Pysähdyin siihen paikkaan ja huusin, "olen nähnyt
kaksi ihmisiksi pukeutunutta enkeliä."

NÄYT =

Näyt ovat Jumalan puhetta.

Varoitus:

Pimeyden valtakunta lähettää näkyjen kopioita ja ilman erottelua sekä Pyhän Hengen varjelusta voimme juosta väärän "valkeuden enkelin" luokse.

On olemassa 3 taivasta.

1. Ensimmäinen on = fyysinen taivas.

2. Toinen on = hengellinen maailma, jossa langenneet enkelit hallitsevat.

3. Kolmas on = kaikkein korkein hengellinen valtakunta, jossa Jumala asuu.

Ef. 2:2b
ILMAVALLAN HALLITSIJA, sen hengen hallitsijan mukaan, joka tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa.

Tämä totuus on jokaisen näkijän ja profeetallisen rukoilijan tiedettävä, kun he näkevät näyn ja väärin otettuna tulkitsevat sen tulevaksi Jumalalta. Tämän takia "pimeyden suunnitelmia" tuodaan profetioina ja rukoillaan ihmisten ylitse seurakunnissa, joka johtaa suuriin ongelmiin !

Allekirjoittaneen todistuksia:
-Tämä ei ole omaani, mutta tämä on erittäin tärkeää, että
me opetamme tätä edellistä asiaa kasvaville profetoiville ihmisille.
Minulle on ihmiset tulleet kertomaan, että hyvin tunnetussakin
paikassa, joku oli tullut profetoimaan (kuului siis heidän omaan
profeetalliseen ryhmäänsä), että vuoden kuluttua sinä olet
rullatuolissa.

-Eräälle toiselle naiselle, joka kertoi sen minulle, oli profetoitu,
että hän eroaa nopeasti miehestään.

-Ja kuinka moni ihminen on ottanut vastaan profetiaa siitä,
että heidän tulee mennä avioon miehen taikka naisen kanssa,
johon he eivät edes tunne minkäänlaista vetoa.

-Tyttärelleni profetoitiin kerran todella kauheita asioita, ja
sen näki kaikesta, miten väärässä hengessä tämä nainen
sitä profetoi.

Nyt on AIKA alkaa tutkistelemaan sitä, mistä tällaiset profetiat
tulee, koska "valkeuden enkeliksi" pukeutuva sanoma on
väärästä lähteestä. Sana sanoo selvästi, että profetian tulee
olla KANNUSTAVAT, NOSTAVA jne.

Ja vaikkakin meillä olisi kolmannen taivaan kokemus, niin se ei takaa sitä, että meillä olisi OIKEA TULKINTA.

Tulkinnasta =

1. Onko näky kirjaimellinen?

2. Onko näky symboolinen?

3. Onko näky arvoituksellinen?


01. Onko kysymyksessä mennyt, nykyinen, vaiko tuleva aikamuoto?

02. Onko sanoma ilmeinen, vai onko siinä piiloitettu tarkoitus?

03. Onko näky henkilökohtaista rukousta varten, vaiko tarkoitettu kuulutettavaksi kaikille?

Vain Pyhä Henki voi antaa näihin kysymyksiin oikean vastauksen.

Päätelmä:

Meidän tulee taistella toisen taivaan läpi, niin rukouksessa, kuin ylistykessäkin ja tulla kolmannen taivaan kokemuspiiriin. Tämä tarkoittaa sitä, että me "menemme eteenpäin" kunnes me pääsemme Jumalan valtaistuinsaliin, siitäkin huolimatta, ettei meillä olisi aikaa, taikka kärsivällisyyttä siihen. Kuten profeetta Daniel, hänen päättäväisyytensä ja periksiantamattomuutensa avasi oven taivaalliselle vierailulle.

Aiheesta lopuksi:

Kirjoita näkysi aina ylös.

Hab 2:2
Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, että sen voi juostessa lukea.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Minä olen kokenut sen, että näkyjä on hyvin erilaisia. Uni ei aina ole pelkkä uni, vaan unen sisällä voi olla näky. Myös voit nähdä näkyjä silmät kiinni, taikkka silmät auki. Olen saanut myöskin kokea kuin siirtymisen toisesta paikasta toiseen, vaikka olin edelleenkin samassa paikassa ja nähdä näyn (kuin olisin ollut sen sisällä; taikka kuin minut olisi temmattu), missä näin eräiden perheen jäsenieni tulevaisuuteen. Ja näin myöskin tapahtui.

TRANSSI =

Onko kyseessä transsi vaiko päiväuni?

Transsi tarkoittaa "seistä sinun normaalin mielentilasi ulkopuolella."

Ap 22:17
Kun olin palannut Jerusalemiin, tapahtui minun rukoillessani pyhäkössä, että minä jouduin HURMOKSIIN (Suom raamatussa).

Varoitus:
Eivät kaikki transsit tule Jumalan Hengestä. Eräät huumeet saavat aikaan "pimeyden transsitiloja."

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Itse usein menen hurmostilaan, mutta tämä tapahtuu minulle juuri ennen nukkumaan menoa. Silloin en ole vielä unessa, mutta en ole enää hereilläkään. Mutta tämä olenkin minä. Tämä ei tarkoita sitä, ettei mitään muuta hurmostilaa (transsia) ole, vaan nimenomaan Sana sanoo meille, että voin vaipua hurmostilaan kesken rukouksen, jolloin siis olet täydellisesti hereillä.

UNET =

Job 33:4-5
Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella, sitä vain ei huomata. Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa.

Unet täytyy tarkkaan analysoida!

1. Aiheuttaako tämä uni sen, että haluat rukoilla ja hakea Jumalaa?

2. Onko Jumalan läsnäolo unessa tai heti unen jälkeen?

3. Tuletko keskellä unta tietoiseksi, että tämä uni on Jumalasta?

4. Toistuuko uni uudelleen ja uudelleen?

5. Onko Sana näkyvillä tai puhuttu unessa?

6. Kun heräät, koetko Herran läheisyyden?

7. Tuleeko uni mieleesi päiviä ja viikkoja jälkeenpäin tapahtuneesta?

Jos voit sanoa näihin joihinkin, kyllä, niin "ehkä" unesi on tullut Herralta.

Ala kirjoittamaan unesi ylös ja rukoile niiden puolesta. Ajan kanssa Pyhä Henki opettaa sinua erottamaan hyvän unen pahasta unesta.

Varoitus:

Luonnollisesti me voimme saada unia "pimeydestä."

Ihmiset, jotka ovat erittäin hengellisesti herkkiä, heidän nimenomaan pitää erikoisesti varoa "pimeyden" unia.

Ehdotus:

Tämän takia on erittäin tärkeää, missä me nukumme, epämääräisissä hotelleissa, vaiko jonkun ihmisen sängyssä, jolla on emotionaalisia ongelmia. Usein me voimme POIMIA
negatiivisutta ihmisiltä, jotka ovat olleet paikalla ennen meitä.

On tärkeää varoa ilmapiiriä kotonasi. Varo negatiivisiä televisio
ohjelmia ennen nukkumaan menoasi. Yhtä tärkeää on se, ettet lue mitään pahalta vaikuttavaa kirjallisuutta (tai lehtiä) ennenkuin menet nukkumaan, taikka soita masentavaa (alas painavaa) musiikkia ennen nukkumaan menoa. Muistutan uudelleen: "Sinun alitajuntasi on herkkä ja vastaanottavainen hengelliselle maailmalle ja tällaiset asiat voivat tunkeutua unimaailmaasi."

Myöskin unimaailmaasi voidaan vaikuttaa positiivisilla asioilla. Ennen kuinn menet nukkumaan, niin pidä ajatuksesi kokonaisina. Ajattele ajatuksia, jotka ovat PUHTAITA ja HYVIÄ, niinkuin Paavali kehoittaa Filip 4:8. Myöskin lue Raamattua ennen nukkumaan menoa ja jos mahdollista, niin soita taustalla ylistysmusiikkia, taikka Jumalan sanaa, kun nukut. Olen varma siitä, että unimaailmasi tulee muuttumaan ja tulet radikaalisesti muuttumaan ja alat näkemään jumalallisia unia.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Minä itse olen unien näkijä. Unien näkeminen on profetaallista. Monet unet, jotka olen nähnyt, ovat 100 % toteutuneet. Myöskin viimeaikoina olen nähnyt unia muista ihmisistä ja millaiseen ryöpytykseen he joutuvat, ja niin on myöskin tapahtunut. Olen nähnyt myöskin unia toisten ihmisten syntisestä tilasta.

-On olemassa myöskin unien selvittämisen lahja. Usein oin niin, koska me Kristuksen ruumiissa tarvitsemme toinen toisiamme, että yksi saa unen, mutta toinen antaa siihen selityksen. Unien selvittämisessä on olemassa tietoa esim, mitä hai veden alla merkitsee, jos näet tällaisen unen jne.

-Olen hyvin useasti nähnyt unia tulevista matkoista. Mm.
Texasin ja Kansas Cityn matkat näin jo paljon aikaisemmin
ja ilmoitin niistä lapsilleni, että kohta lähden matkalle. Kaikki
tapahtui myöskin tarkkaan sen mukaan, mitä olin nähnyt. Kaikki ihmisetkin, jotka näin uninäyssä olivat sitten fyysisessä maailmassa myöskin mukana.

KUULTAVA ÄÄNI =

Matt 3:17
Ja katso, taivaasta kuului ääni, joka sanoi: Tämä on minun rakas Poikani, johon Minä olen mielistynyt.

Tämä kuultava ääni on erittäin harvinaista. Mutta on ihmisiä, jotka ovat tämän kokeneet. (I Moos 1:3; Daniel 4:31; Matt 3:17; Matt 17:5).

Varoitus:

Mielisairaalat ovat täynnä ihmisiä, jotka kuulevat ääniä. Toiset heistä ovat sairaita, toiset menettäneet järkensä ja jotkut heistä ovat käyttäneet huumeita. He kuuleva ääniä "pimeyden puolelta." Usein nämä äänet eivät ole mitään muuta kuin pahoja henkiä, jotka matkivat ihmisääniä.

Lisäys:

Jos sinä kuulet JUMALAN KUULUVAN ÄÄNEN, niin sinun tulee HETI totella Häntä. Jos et tottele, se on kapina Herraa vastaan.
Tästä seuraa yleensä Herran tuomio. (I Sam 15:23).

Hiljaisuus Jumalalta on suoranainen SIUNAUS, kun ajattelemme
tässä valossa vaaraa, joka tulee tottelemattomuudesta.

SISÄINEN ÄÄNI ja OMATUNTO =

I Kunk 19:11-2
Hän sanoi: "Mene ulos ja asetu vuorelle Herran eteen. Ja katso, Herra kulki ohitse ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen TUULEN
HYMINÄ.

Kuuleminen voi olla SISÄINEN ÄÄNI tai TUNNE tai SISÄINEN TODISTUS, joka kertoo meille, minne meidän tulisi mennä.

"Ehkä" omantunnon ja Pyhän Hengen ääntä voidaan verrata toinen toisiinsa? Omatunto on henkilön sisäinen todistus Jumalan tahdosta tai siitä, että on mennyt tahdosta pois.

Paavali kirjoitti omastatunnosta: "Meitä ohjataan pyhitetyllä
omallatunnolla, niinkuin Pyhä Henki todistaa." Room 9:1
puhuu hänen omastatunnostaan, joka oli PUHDAS ja
totuudellinen, KOSKA Pyhä Henki niin todisti.

Usein tämä manifestoituu SISÄISENÄ TODISTUKSENA; VOIMAKKAANA TUNTEENA, tai SISÄISENÄ RAUHANA, tai
VAHVISTAVANA TUNTEENA, tai KUIN PIENENÄ PIIKKINÄ OMASSATUNNOSSAMME.

Monesti tämä tapahtuma on niin todellinen, että on kuin me kuulisimme PIENEN ÄÄNEN SISÄLLÄMME.

HALOO HALOO =

Aivan kuin Elijah, me emme voi tuntea Jumalaa TOISEN IHMISEN VUORIKOKEMUKSEN KAUTTA.

Me olemme yksilöitä ja kuulemme Jumalan ääntä monilla eri tavoilla. Toiset kokevat Jumalan kommunikoinnin heidän OMASSATUNNOSSAAN. Toiset kokevat Jumalan Hengen TODISTUKSEN HENGESSÄÄN, kun taas toiset uskovat varinaisen Pyhän Hengen ÄÄNEN PUHUVAN HEIDÄN MIELENSÄ HENGELLE.

Meidän tulee pyrkiä olemaan hiljaa Herran edessä ja kuunnella, mitä Hän haluaa meille sanoa.

Suurin osa ihmisistä "vain" rukoilee, eli puhuu Herralle, mutta
jättää rukouksessa Herran äänen kuulemisen pois. Tämä kuuleminen onnistuu vain, jos me olemme HILJAA ja KUUNTELEMME HILJAISUUDESSA.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Olen itse kuullut sisäisen äänen hyvin usein ja tämä ääni on ollut niin voimakas, kuin se olisi ollut ÄÄNEEN KUULTAVA ÄÄNI. Tämä ääni kehoitti minua mm alkamaan KOTIKOKOUKSET KOTONANI.

-Myöskin Herran äänen odottamista pitäisi harjoittaa enemmän ja monesti, että pääsee täydelliseen sisäiseen hiljaisuuteen, on minulta kulunut jopa 5 tuntiakin (tämä ei ole Herrasta kiinni, vaan meistä, että me opimme pääsemään sisäiseen hiljaisuuteen) ja olen juuri antamaisillani periksi, kun kuulenkin selvän HERRAN ÄÄNEN kuin SISÄLTÄNI.

-Tämä kirjoitustyöni taas alkoi siitä (ei ollut koskaan ennen
tullut mieleenikään kirjoittaa), että Pyhän Henki tuli päälleni
ja kuulin Hänen sanovan: "Ala kirjoittamaan."

-Olin kerran puhunut ystäväni kanssa ja hän oli saanut siitä väärän käsityksen, mitä olin hänelle puhunut. Pyhä Henki jatkuvasti toi sen tapahtumaan mieleeni uudelleen ja uudelleen, kunnes tajusin, että Pyhä Henki kehoitti minua soittamaan tälle henkilölle ja selvittämään tämä asia ja näin tein. Asia oli myöskin juuri näin.

-Meidän työpaikallamme alettiin siirtämään ihmisiä Otaniemeen
töihin. Jos olisin joutunut sinne, työmatkani joka on jo n. 2 tuntia yhteensä, niin siitä olisi tullut vieläkin pidempi. Olin Pasilan
kohdalla bussissa, kun Herra puhui minulle sisäisen äänen
kautta; "Sinä et joudu Otaniemeen." Kerroin heti työpaikallani
huonetoverille, mitä Jumala oli puhunut. Hän joutui sinne, mutta
kävi juuri niinkuin Jumala oli puhunut, etten joutunut Otaniemeen.

INTUITIO = sisäinen näkemys.

PERCEPTION = tajuaminen, käsityskyky, ymmärtäminen ja
tietoisuus.

IMPRESSION = vaikutelma, vaikutus.

Ap 27:9-10
Mutta kun paljon aikaa oli kulunut ja purjehtiminen jo oli vaarallista, niin paastonaikakin oli jo ohi, varoitti Paavali heitä ja sanoi: Miehet, minä NÄEN, että purjehtiminen käy vaivalloiseksi ja vaaralliseksi, ei ainoastaan lastille ja laivalle, vaan myös meidän hengellemme.

Intuition on usein sanottu sisältävän VAHVAN TUNTEEN;
KUUDENNEN AISTIN; VIESTIN -OLE VAROVAINEN; tai
TUNTEEN JOSTAKIN. (Mark 2:8; Matt 22:18; Ap 8:23; Ap 27:10).

Monet meistä ovat ajatelleet seuraavasti:

Minulla on eriskunnallinen tunne tästä asiasta !

Monet uskovat, että tunteet yhtyvät lihaan ja näin ollen tulevat
paholaisesta. Mutta, kaikki se, mikä menetettiin syntiinlankeemuksessa Aadamissa, voidaan asettaa ennalleen Jeesuksen Kristuksen kautta. Vaikutelma voidaan voittaa takaisin, pyhittää se ja käytää Jumalan valtakunnan hyväksi.

Varoitus:

Kaikki sisäinen näkemys ei kuitenkaan ole Herrasta. Intutiiviset herkät ihmiset, kuten ennustajat, selvännäkijät ja meediot toimivat ennustamisen alueella, jonka Jumala on jyrkästi kieltänyt.

Ero jumalallisen ja demonisen asian välillä johtuu siitä, KENELLÄ ON LUPA SINUN HENKEESI, ei se, että me olemme intuitiivisia.

Pitäkää mielessänne, että uskovaisen intuitio on pyhityksen uudistumisen prosessissa, kun taas uskomaton edelleenkin ammentaa langenneen sielun piilevästä voimasta. Siksi, jotta me voisimme elää intuitiivisesti (näkemyksellisesti), meidän tulee oppia luottamaan pyhitettyyn sieluumme. Toinen tapa säilyttää pyhitetty ajatusmaailma on, ehdollistaa mielemme ajattelemaan optimistisesti (positiivisesti).

Allekirjoittaneen kokemuksia:
- Usein tulee todellakin vain tunne siitä, että tämä on väärin
tai tämä on oikein.

MENTTAALISET KUVAT =

John 1:48
Natanael sanoi hänelle: Mistä minut tunnet? Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, NÄIN MINÄ SINUT.

Menttaaliset kuvat, jotka tulevat ilman varoitusta tai tietoa, ovat usein Jumalan inspiroimia. Ne ovat kuvia, joita näemme alitajunnassa, kun me nukumme tai olemme valveilla. Ne ovat selvempiä kuin unet, mutta eivät niin eläviä kuin transsit tai näyt ja voidaan asettaa jonnekkin luonnollisen näkemisen ja tietoisen mielen alueelle. Tälle on annettu oma nimikin "nähdä mielen silmällä." Tämä on kuin kameran silmä, joka aukeaa ottaakseen kuvan tapahtumasta, mielen silmä voi antaa meille kuvia menneestä, nykyhetkestä taikka tulevasta. Kuvat voivat tulla värillisinä taikka mustavalkoisina ja voivat tulla tutusssa muodossa taikka abstraktisina kuvina. (I Sam 9:9; John 1:4kuul.

Varoitus :

Se, että me näemme menttaalisia kuvia, ei tarkoita sitä, että me voimme käyttää niitä kuvia niinkuin me itse haluamme. Jos Pyhän Hengen inspiraatio ei ole paikalla, se on on hyljättävä.

Katso seuraavaa:

Pitääkö menttaalinen kuva tulkita symbooliseksi? Esim. jos saat palvellessasi kuvan pennin rahasta, niin tarkoittaako se, että tämän palveltava nimi on Penni? Onko ehkä joku toinen hänen perheessään sen niminen? Ehkö hän ei olekkaan Penni niminen, vaan penni edustaa köyhyyden henkeä hänen elämässään.
Luota Pyhään Henkeen, että saat oikean tulkinnan.

Varoitus.

Muista, menttaaliset kuvat ilman Pyhän Hengen todistusta, ovat vain mentaalisia kuvia. Äläkä sekoita päiväunia taikka yliaktiivista kuvittelua mentaallisiksi kuviksi. On vaarallista hengellisessä työssä vedota menttaalisiin kuviin, jotka eivät ole saaneet alkuaan Jumalasta.

Ensiksi meidän tulee nähdä tarve UUDISTAA MIELEMME. Ef 4:23 sanoo, että meidän tulee UUDISTAA MIELEMME HENKI ja PUKEA PÄÄLEMME KRISTUKSEN LUONTO.

Kol 3:10 Ja pukeutuneet UUTEEN, joka uudistuu tietoon, LUOJANSA kuvan mukaan.

Tämä kertoo myöskin siitä, että meillä on etuoikeus elää ja palvella Kristuksen elämässä ja luonteessa.

Fil 4:8
Paavali kertoo siitä, että mitä meidän tulee ajatella siitä, mikä on KUNNIOITETTAVAA, PUHDASTA ja RAKASTETTAVAA. Hän sanoo: Ja vielä veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa ja jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.

Ja lopuksi, meidän tulee omistaa SAMA MIELI, mikä oli Jeesuksellakin. Paavali mainitsi myös I Kor 2:16, että meillä tulee olla KRISTUKSEN MIELI, että ME VOIMME ELÄÄ HENGESSÄ!

Menttaaliset kuvat on syytä hyljätä ja ottaa vasta sitten käyttöön, kun me olemme KRISTUKSEN MIELESSÄ (Room 12:2).

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Itse olen ottanut useasti käyttöön menttaaliset kuvat. Mutta
niinkuin edellä on mainittu, meidän tulee elää Kristuksen mielessä, että me voisimme näin tehdä.

-Näin jatkuvasti kuvaa eräästä miehestä. Se tuli mieleni alueelle uudelleen ja uudelleen, joten soitin hänelle ja kutsuin hänet
kotiini, jossa sain kertoa hänelle asioista, missä hänen tulee
tehdä parannusta ja pyytää anteeksi.

-Erään miehen kuva tuli kasvojeni eteen mieleni alueella ja
kasvojen ilme oli erittäin hätäinen, joten aloin rukoilemaan
siitä paikasta ja rukoilin, kunnes sain täydellisen rauhan
asiasta. Aamulla soitin hänelle ja kysyin, mitä on tapahtunut?
Hän vastasi, "mistäs sinä sen tiedät?" Hän kertoi olleensa
ketjukolarissa ja oli hiuskarvan varassa, että hän olisi kuollut.
Näin nopea rukoileminen pelasti hänet tästä tilanteesta.

-OIin kotonani ja yht äkkiä näin tyttäreni kuvan edessäni,
joka oli juuri lentämässä Espanjaan isänsä luokse. Tämä oli
jotenkin niin uskomaton asia, mutta seuraavan päivän Ilta
Sanomissa aamulla oli kuva juuri siitä lentokoneesta, miten
se oli vähällä pudota.

FYYSISET TUNTEET =

Eräs mies kertoi =

Hänen melko täydellisestä sokeudestaan ja miten hän tänä aikana oppi sen, MITEN TÄRKEÄÄ ON OMISTA AUSKOVANA HENGELLINEN NÄKÖKYKY.

Hän myöskin on varmas siitä, että hänen melkein täydellinen
sokeutensa PUHUU SEURAKUNNAN MELKOISESTA SOKEUDESTA.

Myöskin hän oppi sokeudestaan sen, että seurakunta kulkee liian kapeanäköisyydessä, kuin "hevosen laput silmillään."

Ruumiin kieli :

Tunteet ovat ääni ihmisen ruumiissa. Tämän takia Jumala usein
käyttää KIPUA ja TUSKAA ja HENKILÖKOHTAISIA TRAGEDIOITA komminikoidakseen Hänen omilleen. Tämä ei tarkoita sitä, että Herra antaa sinulle pahoja asioita opettaakseen sinua, vaan se tarkoittaa sitä, että on aikoja, jolloin tunteet ja muut fyysiset tuntemukset voivat olla Pyhän Hengen käytössä antaakseen hengellistä tietoa ja informaatiota.

Eräällä miehellä oli kerran sydämen rytmihäiriötä, JONKA KAUTTA HERRA OPETTI HÄNELLE SEURAKUNNAN SYDÄNYHTEYTTÄ KRISTUKSEN KANSSA.

Hänellä oli myöskin kuulo-ongelmia, JONKA KAUTTA HERRA MUISTUTTI HÄNTÄ HENGELLISEN KUULEMISEN ONGELMISTA.

Samainen mies sai monta kohtausta, jossa ruumiin solut hyökkäsivät terveitä soluja vastaan. TÄMÄ OPETTI HÄNELLE KRISTUKSEN RUUMIIN KAAOKSESTA.

Herra käyttää kommunikoidakseen mitä tahansa kanavaa ja käyttää TUNTEITA ja KIPUJA ja RUUMIIMME VANHENEMISTA hyväkseen. Jos on tarvista. Hän käyttää tätä keinoa uudelleen ja uudelleen, kunnes me vihdoinkin otamme vastaan Hänen puheensa.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Minulla on ollut vuosikausi hyvin huono vatsa. Vatsa on reistaillut enemmän ja vähemmän. Tämä on ollut minulle myöskin Jumalan puhetta siitä, että Kristuksen ruumiilla ei ole KUNNOLLISTA ja TASAPAINOISTA RUOKAA. Esim. happoviat johtuvat liiasta sokerista ja usein myöskin valkoisesta jauhosta. Sokeri hengellisesti kuvaa liian PINTAPUOLISTA SOKERISTA OPETUSTA. Me tarvitsemme KUNNON LIHARUOKAA ja
VITAMIINEJA, että meidän vatsamme ja samalla myöskin
ruumiimme pysyy kunnossa Kristuksessa.

Tunne kipusi:

Eräs mies kertoo siitä, että ennen maanjäristystä, hän tuntee ruumiissaan VÄRISTYKSIÄ. V. 1989 olevan maanjäristyksen hän KOKI VIIKKOJA AIJEMMIN RUUMIISSAAN.

Hän on myöskin HAISTANUT 1993 suuret myrskyt Usa:ssa
VIIKKOJA ENNEN SEN TAPAHTUMISTA.

Me voimme myöskin HAISTAA erilaisia sairauksia.

Heikkouden henki HAISEE NORMAALISTI kuin LIKAINEN
SAIRAALA.

Syöpä usein HAISEE kuin MÄTÄÄNTYNYT LIHA.

Tämä samainen mies kertoo siitä, että kun hän tulee kontaktiin ihmisen kanssa, jolla on FLUNSSA taikka VIIRUS, niin hän kokee HEIKKOUTTA tai HUIMAUSTA. Tämä tunne voi kestää sekuntteja, taikka minuuteista tunteihinkin.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Itse olen ollut KUOLEVAN huoneessa, josta lähdin nopeasti perääntymään. HAJU OLI KAMMOTTAVA. Heti tapahtumaan jälkeen minulle soitettiin, että tämä perheenjäsen olikin kuollut.
Paikalla oli siis KUOLEMAN HENKI, jonka HAISTOIN sekä
KOIN.

Kun koet käsiesi kuumenemisen (sormien, kämmenien), se yleensä tarkoittaa sitä, että VOITELU ON LÄSNÄ.

Allekirjoittaneen kokemuskia:
-Usein kun rukoilen ihmisten paranemisen puolesta, käteni alkavat tulla todella kuumiksi. Minä koen sen, sekä hän, jonka puolesta rukoillaan kokee, että voitelua menee häneen sisälle ja että käteni ovat kuin tulessa.

-Olin rukoilemassa erään naisen jalan puolesta ja hän alkoi
huutamaan suurella äänellä, "nyt se paranee, sillä kädestäsi
lähtee tuli joka menee jalkaani."

-Erään naisen jalan puolesta olin rukoilemassa, ja hänkin
sanoi "voi voi, nyt se jalka kuumenee, ja sinun kätesi on ihan
kuuma."

Voit myöskin HAISTAA kuin KUKKIEN TUOKSUN HUONEESSA, joka yleensä tarkoittaa sitä, että TERVEEKSITEKEMISEN VOITELU ON HUONEESSA.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Tämä usein myöskin tarkoittaa sitä, että HERRA ON LÄSNÄ ja TUNNEMME HÄNEN IHANAN TUOKSUNSA. Kansa Cityssä me koimme erilaisia tuoksuja.

On myuöskin ihan normaalia voida kokea KIPUJA ja TUSKIA
toisten ihmisten puolesta, jotka ovat paikalla.

Varoitus:

Olisi typerää antaa tunteiden ohjata elämässämme ilman Pyhää
Henkeä.

Meidän tulee pystyä erottamaan NORMAALI RUUMMILLINEN KIPU taikka TUNTEET, jotka ovat Pyhän Hengen antamia.

Jos palvelet ihmisiä ja koet vain silloin kivun tunnetta voitelun alla, niin se on Jumalan puhetta ja sinun tulee ottaa se huomioon.

Lopuksi, jos koet kipua, kun ajattelet jotakin ihmistä, tai tulet
kontaktiin heidän kanssaan, niin Pyhä Henki voi ohjata sinua rukoilemaan heidän PARANTUMISTAAN.

LUONTO =

Room 1:20
Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itsensä puolustaa.

Eräs mies kertoo elämänsä vaikeimmasta ajasta, jossa hän oli menossa mustaan pimeään aukkoon. Tällöin Herra lähetti linnun laulamaan hänen ikkunalleen. Ja hän koki näin: Jos yksinäinen lintu, jota kukaan ei rohkaise, voi laulaa pimeässä yössä, Herra kuiskasi, niin sinä voit kohdata vaikeat elämäsi ongelmat varmuudella, että Minä olen kanssasi.

Tämä pieni lintu vaikutti tähän mieheen niin, että hän jaksoi noousta tästä pimeästä ajata ylös.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Tämä ei ole oma kokemukseni, vaan Corrie ten Boom kertoi kirjassaan siitä, miten muurahainen hänen vankilanhuoneessaan ja leirillä lintu puhuivat hänelle Herran läheisyydestä sekä elämästä.

-Omalle parvekkeelleni on viime vuoden aikana lentänyt kaksi kertaa täysin valkoinen kyyhynen. Se todella herätti huomioni. Se tuntui jopa epätodelliselta tapahtumalta ja uskoin sen vasta sitten, kun tämä tapahtui taas uudelleen. Herran Henki oli läsnä.

-Olin metrossa menossa kaupunkiin päin, kun näin puussa
kotkan näköisen linnun. Se todellakin herätti huomioni.

Auringon nousu voi kertoasinulle HÄNEN VAKAUDESTAAN ja
RAUHASTAAN.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Kun synnytin ensimmäistä lastani ja olin huutanut Jumalaa
avuksi, niin minulle tuli syöksysynnytys. Kaikki oli ohi hetkessä.
Ja sitten aurinko juuri nousi ja näin sen ikkunasta. Näin Herra
oli läsnä.

Sade voi olla SIUNAUKSEN MERKKI.

Tuuli kasvoillasi, voi kertoa Hänen hengittämisestään.

Lapsen syntymä voi kuvastaa uudestisyntymistä.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Itse olen useasti nähnyt unia siitä, että synnytän lasta, mutta
se on tarkoittanutkin jonkun ihmisen uudestisyntymistä
kauttani.

Kalat voivat kuvata myöskin siunauksia taikka ihmis-sieluja.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Näin kerran unessa näyn. Olin kävelemässä siellä, missä
asun, ja yht äkkiä akvaariokaloja alkoi pomppimaan maalla,
koska olivat kuolemassa. Keräsin jokaisen kalan yksitellen
ja laitoin ne puhtaaseen veteen. Niitä tuli lisää ja lisää ja
lopulta kurkistin kulman taakse, että mitä ihmettä siellä tapahtuu,
kun akvaariokalat ovat kuolemassa? Siellä oli suuri akvaario
ja sen koko vesi oli täydellisesti mädäntynyttä. Varmasti
ymmärrätte tämän näyn tarkoituksen ilman selityksiä?

Puut voivat kertoa sinulle, miten syvälle juuret tulee laittaa hengellisellä alueella.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Kun oli vuosi, jolloin kesällä ei satanut, niin olin menossa
bussilla töihin ja näin, miten kallioiden päällä olevat puut, jossa
niillä ei ollut tarpeeksi muutenkaan juurta, saati sitten vettä,
niin puut olivat täydellisesti kuivuneet ja kuolleet. Tästä Herra
puhui nimenomaan minulle puiden (me) juurien tärkeydestä,
että niiden tulee mennä syvälle maaperään (sydämen maaperä).

Kotka kuvaa hengellistä lentämistä jne.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Kotkat ovat olleet minulle erittäin tärkeitä. Sain itse profetian
olevani sellainen ja siihen tuli myöskin lisäys, että aivan heti
alan nähdä niitä kaikkialla. Kului noin kuukausi, kun sain
yhden kotkan lisäksi, joka on kotonani äiti kotkan ja myöskin
lapsi kotkan, jotka olivat tehdyt puusta.

Opettele tuntemaan Jumalan luntoa ja opit näkemään Hänen sydämensä.

KOSMOS =

Ps 12:2-4
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle ja yö ilmoittaa yölle. Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi.

Tähdet puhuvat!

Astronomia VAIKO astrologia?

Kun yritämme kuulla taivaasta, meidän ei ikinä pitäisi sekoittaa
astronomiaa astroligaan. Perus astronomia on tiedettä, matemattiikkaa, joka käsittelee universumin taivaankappaleita, sisältäen planeettoja, lähtiä, komeettoja, metroreita ja muita tähtien välisiä liikkumisia. Astrologia taas vastaavasti opettaa, että näiden astrologisten kappaleiden paikka jonkun ihmisen syntymän hetkellä, sekä näiden taivaankappaleiden liikkuminen syntymän jälkeen peilaavat ihmisetn luonnetta, sekä tulevaisuutta.

RAAMATTU KIELTÄÄ JYRKÄSTI kaiken tulevaisuuden ennustamisen analysoiden taivaankappaleiden liikkumisia, tai uskomuksia siitä, että näillä asioilla olisi vaikutus ihmisen yksilölliseen elämään. Toisin sanoen, on väärin yrittää saada selville Jumalan tahtoa omassa elämässään astrologian tai horoskooppien kautta.

Profeetta Jesaja tuo erittäin selvästi esille Jumalan HALVEKSUNNAN astrologian suhteen.

Jes 47:12-13
Astu toki esiin loitsuneisi ja runsaine taikoinesi. Niiden parissahan olet puuhaillut nuoruudestasi saakka - ehkäpä voit saada avun, ehkä pelotat pahan pois! Olethan uuvuksiin asti harjoittanut taikojasi. Astukoot aina esiin sinua puolustamaan nuo taivaan juonittelijat ja tähtien tähyäjät, jotka aina uuden kuun tullen ilmoittavat, mikä sinua odottaa.

Siis he luottivat enemmän tähtiin ja astrologiaan, kuin Jumalan johdatukseen.

Astronomia on taas erittäin tärkeä osa elämässämme. Kuu ja aurinko ovat erittäin tärkeitä ihmisille ja jos jompikumpi tuhoutuu, niin myöskin me ihmiset tuhoudumme. Aurinko on päivä ja kuu on yö!

I Moos 1 hyvin selvästi kertoo, miten eri taivaan kappaleet erottivat yön päivästä ja ovat merkkeinä vuoden ajoista, vuosista ja päivistä.

I Moos 1:14-17
Ja Jumala sanoi: Tulkoon valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä ja olkoot ne merkkinä osoittamaan aikoja, päiviä ja vuosia ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle. Ja tapahtui niin. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemään yötä, sekä tähdet. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle.

(Matt 2:2-10; Joosua 10:13; Ap 2:19).

Symboolinen kieli :

(Malak 4:2; Ilm 1:16, Ps 84:11; Ilm 21:23; Matt 2:2; II Piet 1:19; Ilm 1:20; Ef 6:12; Ilm 12:1; Ap 2:19-20; I Moos 1:16; 4 Moos 24:2).

IHMISET ja PROFETIA =

II Piet 1:21
Sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

Mitä on profetoiminen?

Puhua inspiraatiossa. Tai oikeammin sanottuna Jumala puhuu ihmisen kautta.

Uudessa testamentissa profetoiminen oli tärkein väline rohkaisemaan Jumalan omia. Muistetaanhan, että sen pitää olla seuraavanlainen: RAKENTAMISTA, KEHOITTAMISTA ja
LOHDUTTAMISTA.

Profetoida voi kuka tahansa (I Kor 14:3).

Profeetan virka on taas Jumalan asettama.

Vaikka profetoiminen on tärkeää tänä päivänä, niin se ei koskaan tule mennä Sanaa edelle, yli, taikka yläpuolelle. Sana on Jumalan todellinen ääni ja parhaiten näyttää Hänen tarkoituksensa ihmisille tänään. Profetia ei saa koskaan mennä Sanaa vastaan. Jos näin tapahtuu ja profetoija on tunnettu profetioistaan ja niiden yhdenpitävyydestään, sinun tulee silti se hyljätä. Onko hän silloin väärä profeetta? E ole. Me kaikki olemme ihmisiä ja olemme vasta oppimassa. meidän kuuluu arvioida, onko profetia oikea vaiko väärä ja jos on väärä, niin yksinkertaisesti se tulee hyljätä.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Profetian kautta olen usein saanut Sanan mukaan NOUSTA, Mutta olen myöskin valitettavasti kokenut sitä, että profetoidaan väärin, joka MASENTAA IHMISEN, Tämä on osattava heti hyljätä, Itse olen profetoinut ja näin ollen olen voinut ihmisiä auttaa ja
nostaa.

-On olemassa myöskin kielet ja niissä oleva Herran sanoma, sekä kielten selvittämisen lahja.

-Olen itse ollut paikalla, jossa varmasti tiedän ihmisen luonteen,
koska tämä tyttö on meidän perheestämme. Hän on hiljainen
ja ujo tyttö, mutta tämä profeetta, johon yleensä luotan, profetoi hänestä, että hän on kova puhumaan jatkuvasti. Mitä tässä oli
tapahtunut? Se, että profeetatkin väsyvät, niin hänen olisi pitänyt
sanoa, että nyt olen jo niin väsynyt, että nyt on paras lopettaa.
Muuten profetoin väärin!

AJALLINEN (MAALLINEN) MAAILMA =

Eräs mies kertoo vaikeasta ajastaan, jota kesti viikkoja ja sitten hän kerran avasi tv:n ja hän sai sieltä tulevasta ohjelmasta täydellisen Herran vastauksen kysymykseensä. Sanat, jotka tulevat tavallisesta maallisesta tv show:sta taikka elokuvasta voivat nostaa sinut ylös uudelleen. Samoin joku maallinen laulu voi nostaa sinun henkeäsi, jos Pyhä Henki toimii tämän musiikin kautta. Aiheena voi olla esim. Jumalan rakkaus sinua kohtaan.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Miten luin lehteä, ja sieltä NOUSI TEKSTI YLÖS ja soitin siihen työpaikkaan ja sain paikan.

-Tavallisessa mainoksessa oli selvästi Herran Henki päällä ja kun käännyin katsomaan, siellä oli minulle Herralta viesti.

-Myöskin olen kokenut, miten pöydälläni olevan PAPERIN TEKSTI MUUTTUI, joka kertoi minulle sen hetkisestä työstäni Herralle.

-Toisen kerran tv:ssä TEKSTI MUUTTUI, ja se kertoi Herran viestin, mihin minun tuli seuraavaksi mennä puhumaan ja näin myöskin tapahtui.

-Myöskin tv:n avaaminen on vaikuttanut minuun niin, että käänsin kanavaa ja Herra puhui minulle ja käänsin toista kanavaa ja pressiis samat sanat tulivat sieltäkin ulos minulle.

Herra voi puhua sinulle: Opettajien, poliisien, asianajajien, lääkärien ja muiden ihmisten kautta. Voit löytää Herran viisautta tavallisista FILMEISTÄ, lauluista, kirjoituksista, lehdistä ja muista lähteistä.

Allekirjoittaneen kokemuksia:
-Eräs nainen työpaikallani, joka ei edes tiedä, että olen uskossa
toi minulle jotakin ja antoi sen minulle. Ihmiset kaikki kiinnostuivat, että mitä sinä sait? Sanoin, sain postimerkin!
Ihmiset kysymään, että ai, saitko uuden merkin? Sanoin, ei
vaan sain vanhan. Joten he alkoivat kysymään, että ai sinä keräät vanhoja postimerkkejä, johon vastasin, että en kerää. No he olivat todella hämmästyneitä, että mikä tämä sitten oli? Sanoin, että
se on vain niin kaunis postimerkki. Sitten katsoin kuvaa, ja
siinä oli äiti joka ruokkii pientä lasta, joka oli hänen rinnoillaan.
Tämä oli erittäin vahva todistus minulle uudelleen siitä, mitä
Herra on jo aijemmin minulle puhunut, että minulla on äiti kutsu.

SATTUMAT ja OLOSUHTEET =

Room 8:28
Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.

Jumala puhuu tapahtumien kautta.

Varoitus:

Näissä sattumissa ja olosuhteissa, joita tapahtuu ympärilläsi, kuuluu olla Hengen johdatus. On vain pienen pieni ero FYYSISESSÄ SATTUMALLA tai JUMALALLSIELLA VÄLIINTULOLLA. Meidän tulee nähdä tämä ERO siinä, miten Jumala on vaikuttanut siihen. Tähän tarvitaan Pyhää Henkeä ja JÄRKEÄ.

JUMALAN SANA =

John 1:1
Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala.

(Heb 4:12; Ilm 19:13; John 5:39).

Kun me rukoilemme JUMALAN SANAA, niin se ei tyhjänä
palaja.

Sanalla, joka on luettu, rukoiltu, opeteltu ulkoa tai Sana, joka on tullut eläväksi sydämessäsi, niin tällä on potenttiaalisuus johtaa sinua Jumalan antamalle tielle.

---------

Allekirjoittaneen huomautus:
Ehkä tähän tuli paljon varoituksia? Pitääkö meidän edelleenkin silti uskaltaa mennä näille alueille? Ehdottomasti! Me tarvitsemme kuulla Jumalan äänen siihen, mitä tähän maailmaan on tulossa ja mikä on meidän tehtävämme siinä ajassa. Meidän tulee olla Pyhän Hengen ohjauksessa ja myöskin ymmärtää se, että me todellakin tulemme tekemään paljon virheitä. Kun lapsi alkaa ensi kertaa kävelemään, niin kaatuko hän? Aivan varmasti.
Mutta hän nousee ylös ja yrittää taas uudelleen ja lopulta
hän oppii kävelemisen taidon.

Pyydän myöskin sellaista ilmapiiriä "paikallis-seurakuntiin" tai
"kotikokouksiin", joissa todellakin saa rauhassa yrittää ja myöskin tehdä virheitä ilman, että joutuu naurunalaiseksi.

Mutta tässä opetuksessa on se ero aikaisempiin nähden, että tässä nimenomaan kerrotaan myöskin "pimeästä puolesta",
jota meidän tulee varoa.

Kaikissa kohdissa, vaikkakin kaikkeen ei ole varoitusta laitettu, on tarkoitus olla varoitus mukana. Jokaiseen lahjaan, mitä Herra
on meille antanut, on "pimeä puoli", joka tekee niistä omia kopioitaan.

Myöskin on erittäin tärkeää, että me vihdoinkin alkaisimme itse arvioimaan, onko tämä profetia oikea, vaiko väärä?

Jos meillä on Jumalan Sana, niin meidän ei tarvitse juosta profetoiden perässä. Jos Jumala haluaa sellaisen sinulle antaa, niin sinä tulet Hänen ajallaan ihan varmasti sen saamaan.

Nyt meidän tulisi jokainen päivä alkaa elämän niin, että me
avaamme korvamme kuulemaan ja silmämme näkemään, sillä Isä puhuu kaiken aikaa, tuhansilla eri tavoilla. Tässä on vain osa
niistä kerrottu. Kun koet Herran Hengen läsnäolon, voit olla varma siitä, että se on Herrasta.

Ja me emme saa mennä PELON HENGEN ALLE, että jos minä nyt teen virheen, niin mitä sitten tapahtuu? Tämä pelon henki nimenomaan tuo "pimeyden" paikalle. Herra on luvannut opettaa meitä ja pitää meistä huolta ja jos me teemme virheitä, Hän Henkensä kautta ohjaa meitä taas oikealle tielle nimensä tähden.


LISÄÄ JUMALAN ÄÄNEN KUULEMISESTA=

Suomeksi on ilmestynyt jo joku aika sitten kirja:
TUNNISTA JUMALAN ÄÄNI ja kirjoittaja: Steve Thompson,
joka on presiis samasta Rick Joynerin seurakunnasta Morning Starista, mistä Larry Randolph ´in (yllä oleva kirjailija).

Siitä kirjasta saatte lisää tietoa Jumalan äänen erilaisesta
kuulemisesta, joten kannatta ostaa tai jos on jo ostanut,
niin uudelleen käydä niitä asioita lävitse!!!



amen


Liite/ Jumalan kuulemiseen =



Kirjoittanut:
es




Tuuli =

-Olin eräässä kotikokouksessa ylistämässä, kun tuuli humahti
päälleni ja heiluin vaarallisesti, ja taas tuuli tuli uudelleen
päälleni ja melkein kaaduin. Tuuli oli ihanan lempeä, mutta
samalla erittäin voimakas.

Ukkosen ääni =

-Olen lapsena kuullut ukkosen äänen keskellä talvea, joka sillä hetkellä kertoi meidän perheessä tapahtuvasta tragediasta. Tämän äänen jälkeen rakkain mummni lähti taivaan kotiin. Tämä oli nimenomaan meidän perheellemme tullut ukkosen ääni. Äitini oli juuri silloin vierailulla kummipoikansa luona ja kun hän kuuli ukkosen äänen, hän sanoi, "minun täytyy nyt lähteä kotiin, siellä tapahtuu jotakin." Me kotona tiesimme, että nyt tapahtuu jotakin ja äitini juoksi kotiin ja ovelta huutaa: "Mitä on tapahtunut?" Ja me vastaamme: "Tampereelta soitettiin, että mummu on sairas." Äitini kääntyi ympäri ja huusi taas ulos juostessaan, "lähden Tampereelle, äitini kuolee." Ja mummu kuoli tyttärensä (äitini) käsivarsille.

Kuningas Daavid kuuli Jumalan Hengen liikkuvan balsamipuiden latvoissa =

-En ole varsinaisesti kuullut Herran liikkuvan puiden latvoissa, mutta kun olin kävelemässä metsässä ja kiittelin Herraa siitä, että olin saanut uudet pitkät housut, niin sanoin vahingossa."kiitos näistä potkuhousuista." Silloin kuulin selvää naurua ja katsoin ympärilleni joka suuntaan, kuka siellä nauraa, mutta ei siellä metsässä ketään ollut ja silloin tajusin, että olin kuullut Herran nauravan.

Kädet voivat olla Jeesuksen kädet =

-Tämä ei ole kädellä kosketus, mutta kuluu tähän osaan. Olin eräässä seurakunnassa, jossa oli herätystä. Siellä oli eräs suomalainen hyvin vanha julistaja paikalla, joka on jo nyt edesmennyt. Hän teki paljon työtä Afrikassa. Hän katsoi suoraan minua silmiin, ehkä noin 100 metrin päästä ja hänen katseessaan oli sellainen voima, että lensin monta metriä taaksepäin, kunnes kaaduin lopulta maahan. Tämän tapahtuman jälkeen, tämä sama julistaja tuli aina luokseni, kun näki minut jossakin kokouksessa. Hän ei voinut unohtaa tätä tapahtumaa, ehkä myöskään minä.

Herran ilmestyminen =

-Näin kotonani kerran Jeesuksen hahmon ja huusin ääneen, "Jeesuksella on ruskeat silmät."

-Koen usein Hänet hengessäni, sekä Hänen läsnäolonsa.

-Kun ihmiset tulevat kotiini, niin hyvin useasti useat heistä sanovat, "Pyhä Henki on täällä."

Enkelivierailut =

-Kun palasin Suomeen, niin tein eroni takia parannusta Herran edessä, koska on synti erota. Sanoin Herralle, "en jaksa enää tätä fyysistä ja henkistä väkivaltaa." Vanhin tyttäreni nousi sängystä ylös ja kysyi, "Äiti, mitä täällä tapahtuu? Tänne tuli
maanjäristys ja tämä huone on enkeleitä täysi!" Kerroin hänelle, että tein juuri parannusta Herran edessä, koska en palaa enää Espanjaan. Ja näin Herra vahvisti sen, ettei ole Hänen tahtonsa, että me koemme jatkuvaa väkivaltaa.

Unet ja näyt =

-Kerran näin näyn unen sisällä, joka oli niin voimakas, että itkin niin paljon, että kun heräsin, niin koko tyynyni oli täysin
likomärkä.

-Näin aivan kammottavan näyn kontroloidusta nuoresta tytöstä. Olin pitkään kauhuissani tästä näystä. Vuosia on kulunut ja nyt sain kuulla hänen tilastaan ja tukkani nousi pystyyn, sillä nyt tämä tyttö, joka on jo nuori nainen, on juuri siinä tilassa, minkä
silloin näyssä näin.

Hurmos =

-Tässä tilassa näen ja kuulen asioita Jumalan Pyhältä Hengeltä ja voin jopa tiedostaa, että olen siinä tilassa juuri nyt. Jos
tulen siitä ulos, niin voin saada itseni sinne takaisin.

Unet =

-Olen hyvin usein nähnyt unia tulevista matkoista. Mm. Texas Houston ja Kansas Cityyn New Yorkin kautta, matkat näin jo paljon ennen matkaa ja kerroin lapsilleni, että kohta taas lähden matkalle. Kerroin heille, että tulen menemään New Yorkiin.

-Minulle tulee aina sama uni silloin, kun nuorimmaiselleni
on tapahtumassa jotakin pahaa.

Kuulla Herran ääni - V A R O I T U S =

-Olin kauan sitten hyvin lyhyen ajan maailmassa, jota en edes
silloin itse tiedostanut, mutta luulin sinä aikana, että Herra
puhui minulle, koska kuulin niin selvästi "herran äänen." Mutta tänä päivänä tiedän, että oli kyse demoneista, jotka matkivat Jumalan ääntä. Kaikki, mitä minulle puhuttiin, niin tapahtui
100 %:sesti. Jopa niin pitkälle, että kuulin, "juokse, puhelin
soi." Minä juoksin kotiini ja puhelin soi. Tai, "nyt tulee posti."
Meni jopa avaamaan ovea ja posti todellakin tuli, mutta kaikki
tämä OLI VÄÄRÄSTÄ LÄHTEESTÄ. OLKAA NUORET
ERITTÄIN VAROVAISIA JA KULKEKAA HERRAN TIETÄ,
ja myöskin silläkin tiellä, valvokaa sitä, mistä lähteestä teille
puhutaan. Kaiken pitää olla 100 % Jumalan Sanan mukaisesti
puhuttua ja meidän elämämme kuuluu olla kokonaan Herrassa.

Sisäinen ääni ja omatunto =

-Vanhimmalla tyttärelläni oli erittäin vaikea kokemus meneillään, ja hän soitti minulle ja sanoin, että rukoilen hänen puolestaan ja mitä Jumala minulle kertoo, niin soitan sen hänelle. Menin lepotilaan ja puhuin Herran kanssa tästä asiasta, "että nyt
tällä on kiire saada tietää, miten asian on." Herra alkoi puhumaan, "kaikki on ihan hyvin." Soitin vanhimmalle tyttärelleni ja kerroin tämän ja että hänen tulee pitää kiinni tästä elävästä sanasta. Hän teki ja näin myöskin tapahtui, että kaikki oli
todellakin erikoisen hyvin.

-Olen myöskin kokenut seuraavaa, jossa joku ihminen on huutanut minulle, "että tyttäresi on kauheassa tilassa." Lähden
rauhan ja levon ulkopuolella juoksemaan kuin viimeistä päivää bussipysäkille, kunnes tajuan, ettei tällainen ole Jumalasta.
Pysähdyn siihen paikkaan ja pyydän Herraa puhumaan ja
Hän sanoi, "tyttärelläsi on kaikki aivan hyvin." Ja lähden
takaisin kotiin.

-Usein Herra puhuu minulle kuin pienen nykäyksen kautta omassatunnossani. Silloin tulee epävarma olo ja tiedän heti, että tämä ei ole Herrasta ja teen täyskäännöksen. Jos me emme tottele omantuntomme ääntä, niin hitaasti, mutta varmasti me paadutamme omantuntomme äänen, emmekä enää kuule
Herran ääntä.

Luonto =

-Olin allapäin ja menossa kotiin, kun yht äkkiä näin maassa koivun lehden, joka oli täydellisesti sydämen muotoinen ja heti koin sydämessäni, että Jumala rakastaa minua.

-Kun olen istuttamassa siemeniä jonnekkin, tällöin Herra
aina puhuu siemenien kautta. Sitten joka päivä katselen sitä,
että milloin näen pienenkin vihreän tulevan esille mullasta.

Ajallinen (maallinen) maailma =

-Olin metroasemalla, jossa oli laatta, ja tässä laatassa lukee se, minne metro on seuraavaksi menossa. Yht äkkkiä teksti laatassa muuttui ja erään naisen nimi tuli sen tilalle. Tämä nainen oli juuri tullut uskoon ja kävi muutenkin todella raskaita kokemuksia lävitse ja tarvitsi paljon apua.

-Olin sisällä metrossa, kun Jumala puhui, "katso mainosta." Minä katsoin ja siinä luki, "Kurjat." Tämä oli mainos tulevasta teatteriesityksestä. Herra sanoi, "nuo ajat tulevat takaisin."
Minä en silloin vielä tuntenut Les Miserablesia taikka suomeksi
Kurjat kirjaa. Päädyin Suomalaiseen kirjakauppaan ja näin siellä tämän elokuvana ja ostin sen, että tiedän, mitä on tulossa.
Pääsin myöskin Herran avulla ilmaiseksi Hartwallin aareenalle
katsomaan Les Miserablesin operettia, jossa oli pääosassa
uskova Carola. Se oli todella upea kokemus.

-Olin odottamassa ex työpaikkani edessä raitiovaunua, kun eräs mies työpaikaltani tuli sinne ja aloimme juttelemaan. Hän kertoo suoraan minun sydämelleni asioita opettamisesta, "miten
ihmiset eivät kestä pitkiä opetuksia." Kuuntelin varmasti häntä
suu auki, sillä Herra puhui hänen suunsa kautta.

-Olin tulossa ex työpaikaltani ulos ja olin menossa julistamaan sanaa. Olin vieläkin epävarma aiheesta, olinko ymmärtänyt oikein? Olin ylittämässä katoa, kun siihen tulee auto ja jämähtää juuri eteeni. Sisällä oli uskova Usalainen ystäväni ja hän tulee luokseni ja alamme juttelemaan. Kerron hänelle, että olen menossa puhumaan ja hän kysyy puheeni aihetta. Kerroin hänelle, että aihe on "agpe rakkaus." Hän vahvisti asian siinä keskellä katua, kun tämä toinen nainen, joka oli ratissa yritti samalla saada autoa käyntiin.

Sattumat ja olosuhteet =

-On paljon uskovia, jotka ottavat vastaan minkä tahansa kokemuksen, mutta se johtaakin heidät syntiin. Tämä ei ole
tullut Herrasta. Meidän tulee kokea Pyhän Hengen läsnäolo ja vasta silloin voimme ottaa sen Herran puheena.

Jumalan sana =

Hyvin usein on Herra puhunut minulle henkilökohtaisesti silloin, kun luen sanaa, taikka uskovaa kirjaa tai opetusta.

-Kun itse saan opetuksen, jonka sitten lähetän muille, niin Pyhä Henki antaa sydämeeni aiheen ja kun alan kirjoittamaan, Hän antaa siihen ilmestyksen ja kirjoitan sen sitten vain koneelleni.




amen



Hei kaikki !!!



Tulin juuri kaupasta ja koko matkan sisälläni soi, että
minun pitää kirjoittaa lisää siihen opetukseen Jumalan
kuulemisesta + liitteeseen.

Sana sanoo, että Jumala laittoi Paratiisiin 2 puuta =

1.Elämän puu
2.Hyvän ja pahantiedon puu


Näistä ei juurikaan opeteta, mitä nämä tarkoittavat, sillä nämä
puut ovat edelleenkin meidän edessämme tänä päivänä. Joka
ikinen päivä sinä teet VALINTOJA. Joko käännyt Elämän
puun taikka Hyvän ja pahantiedon puun puoleen. Jokaikinen
päivä, jokainen meistä!!!

Me voimme syödä joko Elämän puusta (Jeesus) taikka
valita Hyvän ja pahantiedon puu (Saatana).

Huomaatko erään merkillisen asian, että Saatanan puussa
on mukana myöskin H Y V Ä.

Ts. ei kaikki h y v ä ole Jumalasta, vaan se voi olla Saatanasta.

Esim. kun kerroin omasta kokemuksestani, joka on kääntynyt
minulle hyväksi, koska rakastan Jumalaa ja nyt voin opettaa
tästä alueesta muillekkin. Kun olin kauan aikaa sitten hetken maailmassa, niin kuulin selvästi omasta mielestäni Jumalan äänen, mutta kyseessä ei ollut Herra, koska se h y v ä mikä silloin tapahtui, se todella 100 % tapahtui, niin ei ollut Sanan mukaista.

Haluan, että te kaikki nuoret käsitätte NYT tämän asian,
ja säästytte kaikelta pahalta, siksi minä haluan kertoa ja
opettaa tästä asiasta juuri teille.

Jeesus päättää, kun me annemme itsemme k o k o n a a n
Hänelle, mikä on meille h y v ä ä ja mikä ei.

Jos joku tekee meille hyvää, esim auttaa meitä jossakin
asiassa, mutta sitten osoittautuukin, että hän käytti meitä
hyväksi, niin emme ole syöneet Elämän puusta, vaan H y v ä n ja pahantiedon puusta.

Esim. tulee olemaan maailmanlaajuinen seurakunta, jossa
opetetaan, että kaikki on Jumalan puhetta, mutta siitä jätetään
kokonaan pois Jeesus, risti, veri jne. Silloin kyse ei ole
Elämän puusta, vaan "väärästä rauhasta." Tämä tulee olemaan
suosituin "uskonto" maailmanlaajuisesti. Siitä jätetään pois
myöskin synti, kaikki on hyvää.

Mutta Sanan mukaan ei kaikki hyvä ole Jumalasta, vaan
nimenomaan Saatanasta.

Ts. on olemassa väärää rauhaa. Me voimme olla tekemisissä
asioiden kanssa, joista meitä kielletään Sanassa, ja kuitenkin
me "koemme kuin rauhaa" ja päätämme mennä sen mukaan
eteenpäin, koska "muka" koimme rauhaa. Mutta, jos se, mitä
sinä teet, on Jumalan Sanan vastaista, niin olet kokenutkin
VÄÄRÄÄ RAUHAA.

Meidän rauhamme tulee perustua 100 % Jumalan Sanan
opetukseen.

Ja meidän tulee tässä Jumalan kuulemisessa kokea Pyhän
Hengen läsnäolo, silloin me syömme Elämän puusta.

Muistakaa, että myöskin uskoville, jotka eivät ymmärrä,
Saatana tulee "valkeuden enkelinä" tuomaan sinulle väärää
viestiä väärästä suunnasta, eikä suinkaan Herrasta.

Sana sanoo, että Herran omat kokevat häviötä TIEDON
PUUTTEESSA.

Esim. profetioidenkin suhteen suurinosa uskovista ei koskaan
kyseenalaista sitä, mitä heille on sanottu. He ottavat ihan
kaiken vastaan ja juoksevat profeettojen perässä saamassa
niitä lisää.

Jumalan Sana ei esim. kehoita meitä juoksemaan profetioiden
perässä, vaan jos Jumala sellaisen haluaa meille antaa, niin
Hän varmasti löytää sinut juuri sieltä, missä sinä olet. Hän voi
puhua sinulle ihmisen, eläimen, luonnon, tai vaikka minkä
kautta tahansa. Mutta siinä on kuin "merkki" Pyhältä Hengeltä,
joka on täällä maan päällä ja tekee työtä täällä meidän keskellämme.

Muistakaa, ei kaikki h y v ä ole todellakaan Jumalasta.

On olemassa humanismia, joka vaikuttaa erittäin hyvältä,
mutta s e ei o l e J u m a l a s t a.

Meidän tulee oppia nämä asiat, että me varjeltuisimme
kaikelta pahalta.

Nyt on paljon uskovia, jotka juoksevat korvasyyhyynsä kuulemaan sitä, mitä he itse tahtovat. Jos heille sanotaan, että tuo mitä he tekevät on synti, niin sillä ei enää ole mitään väliä
heille, koska he ovat joka tapauksessa päättäneet mennä
siihen suuntaan, vaikka Jumalan Sana sanoisi sitten siihen
mitä vaan.

TÄMÄ ON ÄÄRIMMÄISEN VAARALLISTA!!!

Jos me olemme vikaan menneet, niin kyllä Herra meidät
takaisin tuo, jos me sitä Häneltä pyydämme. Meidän tulee
olla kaikessa nöyriä.

Mutta myöskin on aika, että meidän tulee kasvaa aikuisiksi
tällä hengen maailman alueella, ettei kuka tahansa henki
voi meitä viedä kokonaan väärään.

Sanahan sanoo, että viimeisinä aikoina tulee SUURI
LUOPUMINEN. Mistä sellainen voi tulla? No yksi syy ainakin
on se, että olemme kuulleet väärää opetusta ja myöskin se,
että itse olemme uskoneet väärin ja sitten yht äkkiä näemmekin
sen, että tuleekin tapahtumaan täydellisesti eri tavalla, kun
olemme luulleet ja tämä aiheuttaa suuttumusta ja vihaa Herraakin kohtaan ja jopa suuren luopumuksen.

Muistakaa tämä, varokaa, kulkekaa 100 % Jumalan kanssa
ja koetelkaa KAIKKI ja pitää se mikä HYVÄÄ on, siis Sanan
mukaista.

Turvallisina on kulkea 100 % Herran kanssa, ja jos me koemme,
että olemmekohan me nyt oikeassa suunnassa, niin Herra
kyllä tuo meidät takaisin nimensä tähden, kun me sitä Häneltä
pyydämme.



amen